Hajutyöskentely: HAKU

 Kuvassa Reponen, kolmas viranomaistason pelastuskoirani, haukkuilmaisemassa maalihenkilöä eli harjoituksessa etsittävää ihmistä.

 

 

Haun peruskurssi uusille harrastajille:

Henkilöetsintään eli hakuun valmistava Ilmaisukurssi, jossa mennään ilmaisu edellä; tiistaisin 9.1.-2.4.2024 (vara 16.4. ja 23.4.) klo 14-15 Oulujokilaakson kennelkerhon koirahallissa Muhoksella.

Opetusmetodi pohjautuu koiran omaan oivallukseen ja on täysin palkkioperusteinen, kuten Koiraamon koulutukset muutenkin. Kouluttajana toimii Satu Vertainen, jolla on 24 vuoden kokemus hausta ennen kaikkea pelastuskoirakouluttajana ja -ohjaajana.

14 krt, hinta 509€/koira (sis. ALV, opetuksen, treenien suunnittelun puolestasi, kouluttajan matkakulut ja sinun hallimaksusi).

Kurssin minimi- ja maksimimäärä koiria on 4.
1-2 henkeä pääsee kuunteluoppilaana (ilman koiraa) mukaan, jolloin hinta on vain puolet varsinaisesta kurssimaksusta.
Ilmoittautuminen on alkanut ja päättyy 20.12. tai kun kurssi on täynnä.

Ohjaaja saa myös kotiharjoituksia, joita tehdään arjessa tuntien välissä, jotta edistytään koulutuksessa.

Jos haluat oppia tueksi tehokkaan koulutustavan, seuraava Naksutinkoulutuksen peruskurssi on sinua varten.

Saat 24 vuoden asiantuntemukseni ammattilaisena ja hakuharrastajana koirasi ilmaisumuodon valinnassa (rulla, haukkuva tai kertova), ja huolellinen peruskoulutus valmistaa teidät jatkamaan hakuryhmään.

Mukaan pääsee hyväksytysti suoritetun pienen pääsykokeen kautta. Kokeessa mitataan hiukan ohjaajan koulutustaitoja, ja koiran osaamistasoa ja soveltuvuutta lajiin.
Koiralla tulee olla sama ohjaaja koko ajan. Aikuinen perheenjäsen on erittäin tervetullut kaikkiin treeneihin kuunteluoppilaaksi ilman eri maksua.
Tämän kurssin jälkeen osallistujalla on mahdollisuus ilmoittautua mukaan kokeneempien koiraamolaisten hakuporukkaan, josta on perus- ja jatko-oppinsa saanut jo parikymmentä pohjoissuomalaista ja koillismaalaista viranomaistason haku- ja jälkikoiraa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmiin.
Koiraamon pääkouluttajana minulla itselläni on pitkä Vapepa-kokemus paitsi valmiuspäivystäjänä ja Vapepa-johtajana. Olen myös kouluttanut kolme omaa koiraani (kaikki hovawarteja) viranomaistason pelastuskoiriksi ja toiminut niiden kanssa hälytysryhmässä toistakymmentä vuotta.
Yhteensä hakukoulutuskokemusta löytyy yli kahden vuosikymmenen ajalta lukuisten pelastuskoiriksi tähtäävien koirakoiden kanssa ympäri Suomea, sekä omaa osaamistani olen kartuttanut vuodesta 2000 saakka.
Treenaamme jatkoryhmässä sekä palveluskoirakokeisiin, että pelastuskoirakokeisiin, painottuen koiranomistajan suuntautumisen mukaan. Hakuryhmä on myös lajin harrastajille, jotka eivät halua koskaan mihinkään kokeisiin, vaan vain kehittää omia ja koiransa taitoja henkilöetsinnässä.
Kysy lisää puhelimitse (0407317639/Satu) tai hae paikkaa suoraan sähköpostitse, lähettämällä viesti Koiraamon Facebookiin tai whatsappiin!

HAKUKURSSI JATKAJILLE

Koiraamon hakukurssi (henkilöetsintä) pidetään tiistaisin 5.9.-5.12.2023 (vara 12.12. ja 19.12.) klo 18-21 välisenä aikana.

Hinta 364€/koira (maksu 1-3 erässä).

Mukaan pääsee koirakot, joilla on takanaan Koiraamon Naksukurssi ja Koiraamon Ilmaisukurssi tai vastaavat taidot. 

Kuvassa Hukkanen etsimässä maalihenkilöä. ilmaisumuotona rullailmaisu (keltainen patukka eli n. ruotsalaisrulla näkyy roikkumassa pannassa)

Lue:

Koiraamon käyttöehdot löydät täältä.

https://koiraamo.fi/koiran-kanssa-taalla/

koirakoulu.koiraamo @ gmail.com

(poista välilyönnit)

 Kuvassa Karhunen, joka on juuri ottanut rullan (ns. norjalaismalli) suuhunsa löydettyään piiloutuneen henkilön.