Satu

Olet sydämellisesti tervetullut kotisivuilleni!___________

Olen koiraterapeutti Satu Vertainen, ja teen työtäni Oulun seudulla. Koiraamon kotipaikka on Pikkaralassa ja toimipaikka Maikkulassa Eläintarvikeliike Muskettikoiran tiloissa. Koirahistoriani ulottuu 70-luvulle, koiranomistaja- ja harrastajahistoriani alkaa vuodesta 1989 ja ammattikouluttajaksi ja yrittäjäksi olen alkanut 1.1.2000 . Vuosina 1988-1999 toimin kirkon nuorisotyönohjaajan virassa (valm. Raudaskylän kristillisestä opistosta v. 1988).

Vapaa-ajan ongelmistani huolehti aiemmin purjelento (lupakirja 21 vuotta) ja omien koirien treenaaminen ja niiden kanssa kilpaileminen (toko, agility, palveluskoirajälki). Tämän vuosituhannen alusta ajan on vienyt hevosten kanssa monimuotoinen puuhailu ja opiskelu, omat koirat edelleen luonnollisesti ja erityisesti pelastuskoiratoiminta, ja muina aikoina edelleen Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa), jossa toimin sekä etsijänä, että valmiuspäivystäjänä tai vapepajohtajana. Olen ensisijaisesti Oulun Läänin Pelastuskoirayhdistyksen hälytysryhmässä, mutta myös Offroad Oulun porukoissa tarvittaessa.

img_9408n

Olen suorittanut Koiraterapeuttikoulutuksen (vv.1999-2000 Yrkesinstitutet Sydväst) lisäksi vuodesta 1994 alkaen Suomen Kennelliiton (SKL), Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) ja kertakaikkiaan lukemattomia eri koirakerhojen ja liittojen kursseja ja koulutuksia (mm. agilityn, tokon ja palvelus- ja pelastuskoiran koulutusohjaajakurssit,  molemmat kasvattajakurssit, pelastuskoirien eri lajien kursseja). Olen osallistunut myös monien yksityisten kouluttajien kursseille. Belgiassa Friendly With Dogs -organisaation seminaarit olivat erittäin antoisia v. 2006 ja 2008, joissa luennoivat alansa huiput, mm. Sue Sternberg, Steve White, Gwen Bailey, Allan Bauman, Raymond Coppinger etc., sekä Suomessa kotimaisten ja ulkomaisten eläintenkoulutuksen asiantuntijoiden kursseilla, esim. v.2008 suojelun kouluttajana Geert de Bolster, ja v. 2010 koulutuksesta ja jäljestyksestä Steve White.

Näen työni ensisijaisesti koirien omistajien opettamisena – omistajat kouluttavat sitten omat koiransa omaksumiensa taitojen pohjalta. Ellei kotiväellä mikään muutu, ei koiran käyttäytyminenkään voi muuttua. Muutos lähtee aina ihmisestä – yhtä lailla mitättömän tuntuisten, kuin näkyvämpienkin käytösongelmien kohdalla. Harrastus- ja kotikoirien kouluttaminen ja tulokset muuttuvat myös sitä paremmiksi – nopeammin ja varmemmin – mitä selkeämmin omistaja opettelee viestimään koiralleen, ja kuuntelemaan, mitä sillä on sanottavaa.

Käsitykseni koiran kouluttamisesta on muuttunut radikaalisti näiden vuosikymmenten aikana. Olen jo kauan sitten päätynyt valitsemaan väkivallattoman vaihtoehdon, eli perustan kouluttamiseni positiiviselle vahvistamiselle, koirien lajinmukaisen käyttäytymisen tuntemiselle, sekä koiran ja omistajan suhteen parantamiselle. Kuten hyvin kaikki tiedämme, hyvä suhde edellyttää sekä hyväksyntää, että hyvää vuorovaikutusta. Koiransa käyttäytymiseen tyytyväinen omistaja on aina tehnyt riittävän määrän oikeanlaisia harjoituksia riittävän pitkän ajan kuluessa, ja suurimmalle osalle koirista se, mikä riittää, on paaaljon enemmän, kuin omistaja koiraa hankkiessaan on osannut edes kuvitella.

Näitä reittejä pääsääntöisesti noudattaen tähtään koiran koulutustason ja hallinnan parantamiseen niin koti- ja harrastuskoirien, kuin ongelmakäyttäytyjien kanssa.

peto030511aanp

koirakoulu.koiraamo @ gmail.com    (poista välilyönnit)

p. 040-7317639

facebook: https://www.facebook.com/pages/Koirakoulu-Koiraamo/455727161149246